28/09/2013

Lihaton Lokakuu 2013

Aion lähteä mukaan Docventuresin Lihattomaan Lokakuu -tapahtumaan jo pitkään jatkuneesta mielenkiinnosta aihetta kohtaan, ei siis juuri lokakuun yhden kuukauden mittaista lihattomuutta, vaan sellaista lihan kohtuu käyttöä. Tekstin lopussa linkkejä laatulihan tuottajille, joilla osalla on kotiinkuljetus hintaan kuuluvana 😉

Tämä täyslihaton lokakuu tulee olemaan oiva startti tälle kauan mielessä hautuneelle muutokselle koska haluan olla paremmin hyvissä.com. Lähde sinäkin messiin opiskelemaan uusia juttuja! Mä odotan ainakin innolla mitä kaikkia uusia hyviä ruokia sitä voikaan tehdä kun on laitettava mielikuvitus liikkeelle *slurps*


Kyllä, suunnitelmanani on pysyvästi vähentää, vai pitäisikö sanoa normalisoida tätä ylen pallista liikakäyttöä ”herkuttelupäiviin”, kuten ennenkin liha oli arvokasta ylellisyysruokaa ja sitä oli tarjolla esimerkiksi juhlapyhinä kuten Jouluna.  Eli kun nauttii lihaa, niin panostaa mieluummin lihan laatuun esimerkiksi riistaa taikka tilalta/tilattua haettua luomua, kuin siihen, että hamstraa alihintaista Braziliasta tuotua ja kyseenalaisesti kasvatettua tarjouspossua kehonsa tukkoon asti. Tarkoituksena on toteuttaa omalta osaltani tämä projekti jonkin asteisena paleo-ovo-vegenä eli kasviksia ja kananmunaa joo, mutta jätetään ne viljat, etenkin gluteiinipitoiset, ja palkokasvit vähemmälle.

Miksi? Minulle lihan vähentäminen ja poisjättäminen määräajaksi ovat ensisijaisesti henkilökohtaiseen tuntemukseen perustuvia asioita – olo on parempi kun syö enemmän kasviksia ja vähemmän raskasta sulatusta vaativaa lihaa.  Ken haluaisi syödä ruokaa, josta vain mieli pitää? Toissijaisina motiiveina ovat äänestäminen lompakolla, jotta tuotanto siirtyisi kohti kokonaisvaltaisesti laajempia meininkejä ja vastaavat laajemman perspektiivin lähtökohdat. Näppärästi tässä tulee kaksi osumaa yhdellä iskulla 😉

Hyvä huomioida:

1) Näin syksyn viimoissa talven pakkasten kolkutellessa suomineidon ovea lienee hyvä kuitenkin muistaa, että kasvisruokailu on paljon muutakin kuin kylmiä salaatteja, koska kehoillemme on hyväksi nauttia lämmintä ruokaa etenkin tähän vuodenaikaan. Joskus vuosi sitten sen virheen tein, että ”nyt syödään kasvista” ja söin vain salaatteja unohtaen samalla nauttia riittävästi energiaa aktiivisuustasooni nähden; lihaa syömällä olin saanut huomaamattani energiaa, mutta en korvannut tuota energiamäärää millään. Tällä kerralla osaan ottaa nämä asiat huomioon: lämmintä ruokaa ja riittävästi energiaa!

2) Jos proteiinin saannista on huolissaan, niin sitä löytyy onneksi jauheina riisi- ja hamppuproteiinia ja sen sellaisina, mutta hyvin voi voida hyvin syömällä proteiinipitoisia kasviksia. Tästä ehkä paras esimerkki on vegaani-voimamies Patrik Babourmian – lihasta ja voimaa voi tulla ilman lihan syöntiäkin! Ovo-vegenä kananmunista saa kivasti roheiinia ja on sitä muussa ruoassakin.

3) Lisäksi koska liha on yleisesti ottaen ihmisen pääasiallinen B12-vitamiinin lähde, niin aion varmuuden vuoksi nauttia B12 -vitamiinia luonnollisessa metyylikobalmiini -muodossa laittaen namiskan kielen alle sulamaan. Ei mitenkään pakollinen koska toteutan tämän ovo-vegenä, eli kasviksija ja kananmuneja, joiden keltuaisissa on mm. em. vitskua 🙂

4) Reseptejä?  Niitä on nettipullollaan kun hieman etsii.  Varmasti kokeilen tehdä täysin samoja ruokia kuin lihankin kanssa, mutta lihan sijaan laitankin linssejä tms proteiinipitoisempaa ja avot – valmis. Kukkakaalimuussia ja vaikka mitä herkkuja siihen kylkeen :P~   Tattari-superfood -puuroa! 😀

Pienenä loppubounerina voisin kertoa lukeneeni siitä, että tantra-ihmiset ovat kasvissyöjiä. Kuulemma keulii paremmin jos ei syö lihaa, tai jos syö sitä vain kerran kuukaudessa niin olo on aistikkaampi. Ja sitä lienee turha kiistää, että kenelläpä se ei voisi pelittää enemmän ja paremmin 😉

Kokeile!
Pranaa mahaan!

————————————–

Linkkejä laatuliha-toimittajille (saa vinkata niin lisäilen):